tiistai 27. elokuuta 2013

Dior 5 Couleurs Designer 508 Nude Pink Design

Clarinsin vanhuspaletista intoutuneena kaivoin laatikosta toisenkin rasian, jota olen käyttänyt ties milloin. Diorin Nude Pink Design -paletti kuuluu ns. designer-sarjaan, jossa samassa paketissa on sekä silmämeikinpohjustaja, luomivärit, glitterkorostus ja rajausväri.


Suoraan sanottuna tämä on tosi laimea paletti. Idea on hyvä, mutta toteutus ei. Minulta on jäänyt oikeastaan kokonaan käyttämättä vasemman alanurkan pohjustaja, oikean ylänurkan glitter ja toisen alanurkan rajausväri. Itse luomivärit ovat tosi hyvää pehmeää laatua, mutta vain tummempi väri on mielestäni nätti ja minulle sopiva. Rajausväri olisi hyvä, jos sitä saisi kunnolla laitettua. Koostumus on tainnut kuivahtaa.


Meikki teki minut lähinnä väsähtäneen näköiseksi, eikä asiaa auta se, että kuvissa kärsin jo tietämättäni orastavasta silmätulehduksesta. (Silmämeikkikuvia ei siis luvassa muutamaan päivään...)

Tässä kuitenkin parhaat otokset. Käytin lisänä myös Sensain mustaa eyelineria, jonka päälle levitin tummaa luomiväriä.




Vaikuttaa siltä, että Designer-paletit olivat hiukan floppi muutenkin. En ainakaan ole niistä mitään kuullut tai nähnyt uutuushehkutuksen jälkeen. Harmi, koska huolisin milloin vain koko paletillisen tätä laatua olevia luomivärejä ilman mitään ekstrahifistelyä. Pohjustuksen ja rajauksen saa muista putiloista helpommin.

- Anni

maanantai 26. elokuuta 2013

A England Saint George


Tänään esittelyssä A England -kynsilakka
Saint George


Sävy on upea kylmä tummanvihreä, jossa on tasaista pientä hippuhohdetta.


Lopputulos on kuitenkin melko himmeäpintainen, joten suosittelen päällyslakkaa kiillon lisäämiseksi. Itse laitoin Sally Hansenin Insta-Dry -pikakuivattajaa. Lisäsin myös nimettömään valkoisen siirtokuvan.


Lakka levittyi tasaisesti ja kaksi kerrosta peittää täydellisesti. Sivellin saisi olla makuuni vähän leveämpi, mutta on se toimiva näinkin.

Onko teillä A Englandin lakkoja ja mikä on suosikkisävynne?

- Anni

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Clarins Colourful Horizons Eye Colour Palette

Nyt seuraa meikkikuvia yhdestä meikkilaatikoideni veteraanista. Clarinsin Colourful Horizons -luomiväripaletti ilmestyi syksyn 2006 kokoelmassa, enkä edes muista milloin olisin tällä meikannut ennen eilistä. Paletti sisältää kuusi laadukasta sävyä, joista käytin tällä kertaa neljää.



Yhdistin meikkiin myös Yves Rocher'n kuluneen kesän kokoelmasta vaaleanvihreää kynää sekä Chanelin Stylo wp -kynää tummanvihreässä sävyssä.


Levitin vaaleaa mintunvihreää koko liikkuvalle luomelle. Varjostukset ulkonurkkaan ja siitä ylöspäin luomivakoon tein oliivinvihreällä sävyllä. Rajasin alaluomen puoliväliin asti Chanelin kynällä ja levitin oliivinvihreää luomiväriä sen päälle kapealla siveltimellä.


Lisäsin kuparista kultaa yläluomelle luomivaon yläpuolelle ja häivytin pehmeästi joka suuntaan. Paletin mattamustalla lisäsin hieman syvyyttä ulkonurkkaan ja yläluomen rajasin Goshin vihertävänruskealla eyelinerilla. Yves Rocher'n kynää levitin silmän sisänurkasta keskelle päin sekä ylä- että alaluomella.



Tässä kuva vielä kokonaisuudesta parvekkeella aamupäivän valossa:

Tiedän, että ainakin Eiko omistaa tämän saman paletin, mutta onko siellä muitakin?
Ja onko teillä vielä tallessa näinkin vanhoja luomivärejä?

Alkaa olla jo aikamoinen aarre.

- Anni

Kesän loppuneita


Päätin, etten jaksa enää käydä loppuneita tuotteita yksitellen läpi. Se tuntuu pakkopullalta. Mutta aion silti teille aina näyttää, mitä olen saanut tyhjennettyä :)

Kesän aikana kului melko pitkälti perustuotteita, vain pari meikkijuttua loppui. Näistä oikeastaan huomaa sen, mitä tuotteita eniten kuluu.


- 3 suihkugeeliä
- 2 vartalovoidetta
- sheivausvaahto
- ihokarvojenpoistovoide
- kynsilakanpoistoaine
- deodorantti
- käsivoide


- 2 silmämeikinpoistoainetta
- päänahanhoitoaine
- kosteuttava kasvoseerumi
-silmämeikinpohjustusaine
- ripsiväri
- huulivoide


Kysyä aina saa, jos jostain tuotteesta haluatte kuulla mielipiteeni :)

Aurinkoista sunnuntaita! Mie lähen töihi.

- Anni

perjantai 23. elokuuta 2013

Giorgio Armani Eyes To Kill Intense Eyeshadow 32 Gold Hercule


Ainakin muutama teistä lukijoistani tietää rakkauteni Armanin Eyes To Kill -luomiväreihin. Taannoisella Helsingin vierailullani menin viattomasti ihastelemaan Armanin tuotteita ja edustaja sai minut houkuteltua syyskokoelman äärelle. No arvaahan sen, miten siinä kävi, kun edessä oli monta upouutta metallista ihanuutta.

Yksi oli pakko saada:

Giorgio Armani Eyes To Kill 32 Gold Hercule


Ihana vihertävän harmaan hohtava metallinen voidemaisen ja puuterisen sekoitus.



Kokoelmassa oli myös sininen, violetti, hopeinen ja roosa, mutta koin tämän vihreän upeimmaksi sävyksi. Violetteja ja hopeita on sitä paitsi kaapit täynnä.


Vihreän, vaalean kullan ja harmaan yhdistelmä, sävy muuttuu valon heijastuksen mukaan.



Muita Armani-faneja?

- Anni

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ekat siirtokuvakynnet

Aiemmin vilautin teille Adeninasta tilattuja siirtokuvia. Tässäpä siis kuvia ensimmäisistä water decals -koristeluistani ikinä! Iskin mukaan pari niittiäkin ja vähän glitteriä. Kun sitä kerrankin alkoi koristella, niin laitetaan sitten kunnolla ;)


Lakkana OPI The Color To Watch sekä GOSH glitter. Kynsinauhat jäi taas siistimättä ennen kuvausta.





Siirtokuvat ovat todella helppo ja nopea tapa koristella kynsiä :) Ainut ongelma oli, miten ja mihin ja monta niitä kuvia oikein laittaisi.

Niitit painoin märkään lakkaan ja sitten reilusti päällyslakkaa päälle. Tänään toinen irtosi, joten muutaman päivän ne kestävät. Omat kynnet ovat sen verran kuperat, että niittien reunat jäivät irvistämään, mutta kirkas lakka auttaa asiaa.

Oletteko te jo tutustuneet siirtokuviin vai olenko minä auttamattomasti myöhässä innostukseni kanssa? :D

- Anni

sunnuntai 18. elokuuta 2013

MAC-ostoksia


Eilen kerroin käyneeni Helsingin MAC-ständillä meikissä, nyt seuraa kuvatulvaa tapahtuman seurauksista...


Neljä meikissä käytettyä tuotetta lähti kassan kautta kotiin.

187 Duo Fibre Face Brush

Lip Pencil Magenta

Sheertone Shimmer Blush Breezy

Mineralize Skinfinish Lightscapade

Olisin mielelläni vielä kotiuttanut Pressed Pigments -kokoelman Damson-luomivärin ja kulmakarvoihin laitetun Coquette-luomivärin. Yritin kuitenkin pitää jonkinlaista kuria itselleni ja jätin sitten luomivärit kauppaan.

Sivellin on aivan yli-ihana, meikkivoiteet yms. levittyvät kauniisti kuten myös puuteritkin. Poskipuna näyttää purkissa todella voimakkaalta, mutta kuultavan koostumuksensa vuoksi se on tosi kaunis ja luonnollinen iholla. Sopii monenlaisiin meikkeihin!

Huultenrajauskynä oli huippuhyvä löytö, tällaista kylmää fuksiaa en ole vielä löytänyt muualta. Ihana :)

Kuvassa poskipunaa kevyesti ja huultenrajauskynää myös.


Hohtopuuteri on kyllä hehkutuksensa ansainnut. Etsin aikoinaan sitä ulkomailtakin, mutta varastot oli myyty tyhjiin. Onneksi nyt sitä oli taas saatavilla ja sain omani. Lightscapade oli ainut tuote, jonka ajattelin jo etukäteen ostavani.

Rekvisiittana kuvissa uusi ihana opiskelukalenterini.
Parvekkeella oli huippumukavaa kuvata, ihana ilma tänään! Harmi vain, että vietin päiväni töissä aamuseiskasta neljään inventaarion parissa. Onneksi huomenna on vapaapäivä ja aika kampaajalle :)

- Anni

lauantai 17. elokuuta 2013

MAC-meikissä

Vietin viime viikolla muutaman lomapäivän Helsingissä ja innostuin varaamaan meikkausajan Stockmannin MAC-kosmetiikan myyntipisteeltä. Ideana on, että meikkauksen saa kolmen vapaavalintaisen tuotteen ostosta. Eli ensin tehdään meikki, jonka jälkeen voit ostaa tuotteita.

Itselläni ei ollut mitään sen kummempaa menoa meikkauspäivänä, kunhan halusin piristää itseäni ja tutustua MAC-tuotteisiin kokeilun kautta. Aiemmin olen käynyt meikissä myös Turun Stockkalla, joten aivan uutta tämä ei ollut. Tosin merkin tuotteita en omista kovinkaan paljon, vain muutaman luomivärin, pari poskipunaa ja siveltimiä. Ja tietysti nyt ostetut tuotteet.

Pyysin voimakasta meikkiä, koska olen tottunut meikkiin ja halusin nähdä, millaisen muodon meikkaaja tekee silmiini. Itse aina meikkaa tietyllä tavalla, joten välillä on mukava saada uusia ideoita näin käytännönläheisesti :)

En enää muista kaikkia tuotteita, koska niitä oli paljon. Mutta yritän kertoa järjestyksessä, mitä kasvoilleni sudittiin.


Olin levittänyt kosteusvoiteet hotellilla puoli tuntia ennen meikkausta, joten päästiin aloittamaan meikki heti. Ensin t-alueelle laitettiin pohjustusvoidetta prep+prime -sarjasta. Se oli väritöntä ja mattapinnan jättävää. Meikkivoide oli Pro Longwear sävy NC15, johon meikkaaja sekoitti hieman hehkua antavaa Strobe Cream -voidetta. Levitys tapahtui aivan todella ihanalla Duo Fibre 187 -siveltimellä. (Sillä voisi hivellä kasvoja koko päivän...) Silmänaluset jätettiin vielä naturelleiksi silmämeikin teon ajaksi.


Luomelle pohjustamaan laitettiin ihonväristä Paint Pot -luomiväriä (olikohan sävy Soft Ochre..). Se tasoitti silmäluomen sävyn ja teki kestävän pohjan meikille.

Kulmakarvoihin laitettiin siveltimellä Coquette-sävyä ja hiukan myös automaattikynää sävyssä Brunette. Kulmakarvat olivat todella onnistuneet ja omannäköiset!


Smoky eyes alkoi syntyä mustalla Paint Potilla, jota laitettiin ripsirajasta ylöspäin liikkuvalle luomelle. Sen päälle levitettiin uudesta Pressed Pigments -kokoelmasta luomiväriä, jonka nimeä en muista. Kuitenkin tuo kultaa hohtava sävy. Nettisivuilta katsottuna sävy Damson saattaisi olla oikea, mutta en pistä päätä pantiksi.

Myös muita luomivärejä, joiden nimiä en muista, olivat tumma varjostusväri ja vaalea sävy silmän sisänurkassa ja kulmaluulla. Häivytysväri taisi olla Sumptuous Olive, joka on vihertävän ruskea sävy luomivaosta ylöspäin.


Rajausvärinä toimi musta Fluidline ja ripsari oli omani.

Silmämeikin valmistumisen jälkeen varisseet luomivärit pyyhittiin puhdistusliinalla pois ja silmänaluset peitettiin Pro Longwear -peiteaineella sävy NW20. Myös valokynää laitettiin tummimpiin kuoppakohtiin ja huulten ympärille.


Silämeikki oli mielestäni todella hieno. En meikkaa yleensä noin vahvasti, mutta nyt voisin hyvinkin joskus iltameikissä käyttää näinkin tummia värejä ja uskaltaa häivyttää niitä kissamaisesti tarpeeksi pitkälle.


Meikkiä jatkettiin laittamalla hiukan väritöntä irtopuuteria ja varjostukset Mineralize Skinfinish -puuterilla, jollain medium-sävyllä. Hohtoa kasvoille tuotiin ylistetyllä upealla Lightscapade -puuterilla.


Huulille laitettiin omaa pohjustusvoidetta ja ne rajattiin melko leveästi sävyllä Magenta. Sellaista sävyä en ole vielä löytänyt miltään muulta merkiltä! Kiilloksi levitettiin Sheen Supreme Lipglass Tint, sävyä en muista...

Tämän jälkeen meikki viimeisteltiin puuterimaisella Sheertone Shimmer -poskipunalla sävy Breeze, joka antoi todella luonnollisen ja kauniin lopputuloksen poskille, upea!


Onnistuneita juttuja meikissä olivat silmämeikki kokonaisuudessaan, huulet sekä kasvojen muotoilu. Meikkivoide meni vähän pieleen, koska ihohuokoset jäivät selkeästi näkyviin ja meikki alkoi kiiltää liikaa jo parin tunnin kuluessa. Tunsin myös olevani liian pakkeloitu. Peiteaine oli myös hiukan liian paksu silmänalusille, se paakkuntui hieman pieniin juonteisiin.

Ostin meikissä käytettyjä juttuja, mutta niistä myöhemmin erikseen :) Voitte tietysti arvailla mielessänne, mitäköhän saatoin napata mukaani.

Mitäs mieltä olette, tuliko hieno meikki vai onko tämä ihan liikaa? ;)
Töihin en lähtisi tämän näköisenä, mutta iltarientoihin ehdottomasti!

- Anni

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...