perjantai 11. tammikuuta 2013

Kahden kuukauden haaste

Monet kauneusbloggaajat ovat näin vuoden alussa paljastaneet viime vuoden kulutustilastojaan. Moni myös aloittaa itselleen määritetyn haasteen, joka koskee nimenomaan kosmetiikan kulutus- ja ostokäyttäytymistä. Täytyy myöntää, että itsekin rakensin exceliin yksinkertaisen taulukon, joka tilastoi tämän vuoden purkkien tulleet ja menneet määrät laaduittain. Innostuin etenkin ideasta ymmärtää konkreettisesti, mitä ainetta kuluu eniten/vähiten sekä mitä shoppailen eniten/vähiten.

Varsinainen haaste minulle on nyt kuitenkin ostolakko, joka sisältää kaiken tavaran ja vaatteen. En saa ostaa mitään ylimääräistä, koska noin kahden kuukauden kuluttua pakkaan laukkuni kolmeksi kuukaudeksi ja lähden työssäoppimaan Antwerpeniin Belgiaan. (JEEE!) Tarpeellisia ostoksia todennäköisesti tulee eteen, kun kirjoittaa pakkauslistaa. (Eli niihin sitten pitää olla rahaa, eikä mihinkään uusiin meikkeihin.) Onneksi tein pari verkkokauppatilausta ennen kuin sain tiedon harjoittelupaikasta, niin voin sentään vielä niitä juttuja teille esitellä ;)

Eli olen tässä keräillyt kasaan tuotteita, jotka ovat jo melko vanhoja tai kohta loppuvia ja  tulisi käyttää loppuun ennen reissua. Tarkoituksena olisi muutenkin tyhjentää jemmoja, jotta ne eivät jää tänne turhaan lojumaan ja vanhentumaan. Jotenkin tuntuu, että kahdessa kuukaudessa ei välttämättä kauhean montaa purkkia tyhjene, mutta annan itselleni luvan vähän lotrata ja tehokäyttää tarvittaessa, jotta ei ihan hirveästi tarvitsisi roskiin heittää.

Olen myös harkinnut pakkaavani mukaan mm. sellaisia meikkejä, joita en enää aio tuoda takaisin Suomeen. Siis mahdollisimman monta tuotetta lähtee viimeiselle matkalleen, kun meikkilaukkujani pakkailen. Arvatkaa tuleeko vaikeaa valita, mitä mukaan otan, etenkin luomiväreistä, kynsilakoista ja huulimeikeistä. Sen takia nyt on pakko olla ostamatta mitään lisää. Nih. (Tervetuloa LivBoxit ja koulutuslahjat!)

Raportoin teille haasteeni kulkua parin viikon välein, jotta pysyisin paremmin ruodussa. Ja tässäpä näitä purkkeja, joiden loppua havittelen:








Yhteensä 59 tuotetta. Huulimeikeistä tuskin loppuu yhtään, mutta valikoin tuohon vanhimpia, jotta niitä nyt tulisi enemmän käytettyä. Silmänympärystuotteita riittää myös, saa nähdä miten niiden kanssa. Myös Biothermin yövoide ja Chanelin voide ovat todellinen haaste, kumpikaan ei ole edes puolessa välissä.

Tämän haasteen aikana saatan myös lisäillä joukkoon tavoitepurkkeja, jos joku jäi äsken huomiotta. Ja kuvista puuttuu myös sellaisia tuotteita, jotka varmasti ehtivät loppua, niistä sitten lisää haasteen päivitysten yhteydessä.
- Annie



2 kommenttia:

  1. No hui, tässä riittää tekemistä! Onnea matkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Onnea tässä tarvitaankin. Villi veikkaus että puolet onnistuu.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...